Neitokakadu ET

Hei nimeni on ET ja olen normaali harmaa naaras neitokakadu.
Vanhat nimitykset ovat nymfi, nymfiparakiitti ja nymfipapukaija.

Sain nimeni koska olin ihan ET:n näköinen ollessani pieni poikanen.
Synnyin 4 tammikuuta 1994.

Tässä on äitini ja isäni, niiden nimet on Nymffi ja Zorro. Valitettavasti äitini ei enää elä, hän kuoli marraskuussa 2005 15v 7kk ikäisenä. Isälleni tämä oli suuri suru kun olivat olleet yhdessä yli 12 vuotta. Minä ja isäni asumme nyt yhdessä samassa häkissä.

Vanhempani päättivät että halusivat poikasia vaikka niillä ei ollut pönttöä, minun omistajani lähti lomalle ja aikoi laittaa niille pöntön sen jälkeen kun hän palaa lomalta, mutta vanhempani päättivät että ne eivät halua odottaa, äitini muni munat häkin pohjalle ja sitten kummatkin alkoivat hautomaan. Niillä oli aikaisemminkin ollut munia häkin pohjalla mutta eivät ole välittäneet niistä. Omistajani tyttökaveri sai mennä katsomaan vanhempiani, mutta onneksi ei mikään muna ollut kuorioutunut sillä aikaa.

Makasin milloin missäkin häkin pohjalla ja kompuroin aina ympäriinsä ilman että, äiti tai isä olisi huolehtinut tai hoivannut minua takaisin lämpöisten höyhenten suojaan pesänurkkaan, vaan sen teki minun omistajani Susanna, hän usein pukkasi minut takaisin nurkkaan missä sitten äiti ja isä lämmitti minut. Ollessani noin kymmenen päivän ikäinen joko äitini tai isäni puraisi minua niskaan ja toiseen jalkaan. Ne olivat stressaantuneet koko tilaanteesta. Minun omistajani pysäytti verenvuodon ja soitti eläinlääkärille, täytyi vaan pitää peukkuja ja toivoa että minä selviäisin hengissä.

Omistajani päätti itse ottaa huolen minusta ja nyt alkoi jännä seikkailu minun elämässäni.

Joka aamu sain seistä puntarin päällä punnitusta varten, keinoemoni merkitsi minun painon ja sitten hän teki minulle aamiaisen, hän syötti minut ruiskeella suoraan suuhun. Ruoan jälkeen hän laittoi minut pieneen laatikkoon jonka hän laittoi paitansa alle, en saanut kylmettyä, ja sitten sitä mentiin hänen työpaikalle. Matkalla kuulin ihmellisiä ääniä, mitähän ne äänet olivat? Sitä ihmettelen vielä tänäkin päivänä. Keinoemoni työpaikalla minulla oli toinen laatikko joka oli isompi ja sen yllä lamppu jotta sain lämpöä, olin vielä niin pieni etten pystynyt itse pitämään lämpöäni. Alussa sain ruokaa joka toinen tunti niin että ajatteleppas että keinoemollani oli vähän paljon tekemistä...

Tässä minä itse oman ruokakuppini kanssa "töissä".

Töissä oli hauskaa sillä monet keinoemoni työkavereista hömpöttivät minun kanssani. Kotona minulla oli toinen laatikko ja myös sielä minulla oli alussa lamppu niin että oli lämmintä ja mukava olo.

Sain oman kummitädin nimeltä Maria ja joskus käyn hänen luona kylässä. Kun olin pieni niin olin vielä hyvin utelias ja halusin tutkia kaiken. En koskaan unohda silloin kun olin kummitädin luona kylässä ja juoksin hänen keittiönpöydällä, siellä oli niin paljon tutkimista että lopulta tipahdin pöydältä.

Sitten eräs kerta kun olin sielä niin keinoemoni ja kummitätini aikoivat juoda kahvia, minun keinoemoni ehti laittaa kätensä kupin päälle mutta ei ehtinyt tehdä samoin toiseen kuppiin ennenkuin olin jo lentänyt hänen olkapäälta kupin reunalle, vähän epävarma kun vielä olin laskeutumisessa niin jalkani joutuivat kuppiin ja aloin huutamaan. Kupissa oli jotain niin kipeän kuumaa ja en pystynyt itse tulemaan kupista ylös vaan keinoemoni otti minut ylös kupista ja vei minut vesihanan alle ja jäähdytti jalkojani. Tämän jälkeen varon menemästä liian lähelle kuppia ja lasia, kyllä voin mennä ja kurkkia reunan yli kuppiin tai lasiin mutta en sen enempää.

Rakastan uimista ja silloin uin reilusti. Joskus minut kuivatetaan hiustenkuivaajalla ja tykkään siitä. Olen keinoemoni kanssa silloin kun hän on vessassa ja minulla on sielä oma paikka missä istuskelen. Aina kun keinoemoni käy suihkussa niin olen mukana ja se paikka missä istuskelen on aivan ihana koska tapaan saada suihkusta sopivasti vesipisaroita päälleni ja se tekee minusta aivan hassun. Teen kaikki maailman konstit että kastuisin joka paikasta, se on minun suuri nautintoni käydä usein suihkussa.

Olenhan hassun näköinen uimisen jälkeen.

Kun olin vähän yli vuoden ikäinen niin silloin halusin munia, se on ehkä luonnon laki joka minua ohjaa. Mutta se ei onnistunut oikein hyvin vaan muna ei päässyt tulemaan ulos normaalisti vaikka keinoemoni hieroi öljyä takapuoleen (josta en tykännyt), oli mentävä eläinlääkärin luo ja siellä sain apua ottaa muna ulos. Vaikka huusin ja se otti kipeää niin en purrut eläinlääkäriä. Sain mennä kotiin, en syönyt moneen päivään juuri mitään ja keinoemoni kysyi taas eläinlääkäriltä mitä tehdä ja sain lääkettä sillä olin saanut jonku tulehduksen silloin kun muna otettiin pois.

Syksyllä samana vuonna rupesin taas munimaan ja tällä kertaa meni hyvin, haudoin niitä ja vahtasin niitä kuin haukka. Olin hyvin äkäinen kun keinoemoni tuli vaihtamaan ruokaa ja vettä. Kolmen viikon päästä niin en enää välittänyt munista, niistähän ei tullut poikasia...

Pari vikkoa jälkeenpäin oli taas munimisen aika. Mutta päätin että nyt saa olla ja en enää muninut ja lopetin hautomisenkin. Munin viimeisen munan kummitätini sänkyyn ja sitten se loppui siihen. Näin kait luuli minun keinoemonikin... vain pari viikoa sen jälkeen aloin taas munimaan ja tällä kertaa en lopettanut munimista ja hautomista.

Lopulta keinoemoni soitti eläinlääkärille ja kysyi mitä tehdä. Hänen piti lyhentää minun päivät, joko peittämällä kopin peitolla tai katsoa ettei lamput huoneessa palaneet liian myöhään illalla. Lopetin munimisen mutta olin silloin hyvin väsynyt ja olin käyttänyt paljon voimiani munimiseen ja hautomiseen. Olin tehnyt tätä noin neljä kuukautta. Minun keinoemoni pelästyi tästä hiukan ja hän päätti hommata minulle poikakaverin. Hän soitti neitokakadun kasvattajalle ja sai käsiinsä hyvän näköisen pojan hänen omasta mielestään. Sen nimeksi tuli Tino (väristä lutino).

Minä tykkäsin että se oli kauheaa alussa. En halunut yhtään että se tulee minun lähelle. Pelkäsin hirveästi ja en koskaan lakannut pelätä sitä. Lopulta kuitenki pystyimme istua samalla kepillä ja nukkua ilman että minua ärsytyin ja hermostuin. Valitettavasti Tino kuoli huhtikuun 6pv 2001, se oli aivan terve edellisenä päivänä mutta ei seuraavana. "Äitini" istui kyynellet silmissä pitäen Tinoa kädessään, varovasti silittäen päätä aivan loppuun asti. No, olen taas yksi, ja "äitini" toivoo etten ala taas munimaan. Olen nyt täyttänyt kaksitoista vuotta (2006) ja en ole muninut munaakaan sen rasittavan syksyn jälkeen.

Voi hyvät ihmiset, kunpa tietäisitte miten paljon minä olen matkustellut. Olen jopa lennellyt vaikka en omilla siivilläni ja mennyt laivalla, autolla ja onnikalla ja aina Suomeen asti. Nyt olen vähän rauhottunut.

Tykkään edelleen että on mukavinta istua minun keinoemoni lähellä tai jonkun muun ihmisen lähellä. Tykkään myös kun minun päätä ja niskaa rapsutetaan sekä kun saan tukkia pääni keinoemoni käden alle. Tapaan istua keinoemoni nilkan päällä ja nukkua kun hän makaa sohvalla katsomassa televisiota. Joskus syön keinoemoni leipää ja syön lautaseltakin, tai yritän varastaa jotain muuta hyvää. Herkkuani on paahtoleipä, pasta, riisi ja keitetty peruna.